Rajaseudun metsästävät terrierit

Jo keskiajalla on Britanniassa ollut terrierejä. Luolatyöskentelystä on ensimmäiset kirjalliset maininnat 1600-luvulta. Seuraavalta vuosisadalta löytyy maininta kaksinkertaisesta karvapeitteestä. Tällöin myös korostettiin että hieman korkeajalkaisempi terrieri oli parempi kuin matalajalkainen, sillä se saattoi seurata paremmin ajokoiria.

Koirien ulkonäöllä ei silloisille omistajilleen ollut merkitystä

Tärkeintä oli, että koirilla oli erinomainen metsästyskelpoisuus. Skotlannin ja Englannin rajan molemmin puolin Cheviot-vuorten ylätasangoilla elivät muutamien nykyisten terrierien esi-isät. Näistä kehittyi dandiedinmontin-, bedlingtonin- ja borderterrieri, jotka kaikki osoittautuivat erinomaisiksi metsästyskoiriksi älykkyytensä ja rohkeutensa ansiosta. Hieman etäämmällä lounaassa kehittyi lakelandinterrieri joka sekin voidaan laskea rajaseudun terrierien jälkeläiseksi.

Nykyisin näiden rotujen välillä on vain vähän yhtäläisyyttä. Kuitenkin koiria esittävissä varhaisissa maalauksissa on sukulaisuus tunnistettavissa.

Yhdestä terrieristä kolmeksi

Tarina alkaa yleisesti tunnetusta lammasvarkaasta ja säkkipillipiiparista Piper Allenista Holystonen Coquet-laaksossa. Hänellä oli korkeajalkaisia terrierejä, jotka olivat tulleet kuuluisiksi rintamailla erinomaisina saukonmetsästäjinä. Vuosisatamme alkuun saakka nykyinen borderterrieri tunnettiin nimellä coquetdalenterrieri, erään North-Humberlandin laakson mukaan. Täällä rotu lienee saanut alkunsa.

Nykyinen bedlingtoninterrieri oli aikaisemmin nimeltään rothbyn terrieri, erään Coquetlaakson suurehkon paikan mukaan. Dandiedinmontin- ja bedlingtoninterrierillä on pehmeä karvatupsu päälaella. Vielä tänäänkin joillakin bordereilla saattaa olla jäänteitä samanlaisesta pehmeästä karvasta.

On miltei mahdotonta yksiselitteisesti löytää ensimmäinen "alkuborderi". Muistiinpanoja ei ole olemassa ja suullinen perimätieto on levinnyt hyvin vaihtelevalla tavalla.

Terrierijalostus oli suunnattu vain työominaisuuksiin. Niinpä todennäköisesti suoritettiin useita risteytyksiä, jotta metsästysominaisuuksia saatiin vahvistettua. Liekö tästä johtuvaa, että borderin ulkonäkö on liioittelematon, arkinen peruskoira - kaikki muut ominaisuudet olivat jalostuksessa tärkeämpiä.

Borderin suosio metsästysväen keskuudessa alkoi noin sata vuotta sitten

Robsonin ja Doddin perheillä oli erinomaiset kettukoira-ajueet. Nämä antoivat bordeterrierin metsästää ajueensa kanssa ja tästä alkoi rodun nykyhistoria.

Se tosiasia, että borderterrierit työskentelivät metsällä toisten koirien kanssa, on vaikuttanut paljon myös rodun myöhäisempään kehitykseen mm. luonteen osalta. Ei syyttä sanota, että rodun nimi pitäisi olla Robsoninterrieri, sillä niin paljon tämä perhe teki borderterrierin hyväksi.

Englannin Kennelklubi rekisteröi muutamia borderterriereitä alkaen vuodesta 1913, mutta rotu hyväksyttiin virallisesti vasta vuonna 1920. Silloin monet rodun harrastajat eivät olleet lainkaan ihastuneita ajatuksesta, että bordereista tulisi näyttelykoiria. Nämä metsämiehet pelkäsivät rodun rappeutuvan.

Vuonna 1930 Amerikan Kennelklubi hyväksyi oman rotumääritelmänsä borderterriereistä.