Karvapeitteen hoito

Karkeakarvaisilta terriereiltä poistetaan kuollut peitinkarva sormin nyppimällä. Vanha, liian pitkäksi kasvanut karvapeite ei suojaa eikä lämmitä. Uusi alkaa kasvamaan kun vanha on kuorittu pois. Täyteen mittaan uusi karvapeite kasvaa n. 8-12 viikossa.
 
Opeta pentu pienestä pitäen hoitotoimenpiteisiin. Totuta pentu olemaan tukevalla pöydällä, jossa sen jalat eivät lipsu. Aluksi pöytä tehdään pennulle tutuksi ja vasta sitten siihen yhdistetään hoitohetket.
 
Aikuinen koira pysyy aina siistinä, kun se nostetaan kerran kuukaudessa pöydälle, jolloin siltä leikataan kynnet, pyöristetään tassukarvat, siistitään uroskoiran mahanalus ja narttukoiran hännänalus sekä puhdistetaan korvien ylimääräiset ja silmiä häiritsevät karvat.
 
Karvapeitteen laadusta riippuen koiralta nypitään pari kertaa vuodessa kaikki peitinkarvat pois. Karvapeitteitä on eri laatuisia ja jotkut on helpompi pitää aina siistinä. Toisilta taas karva ei irtoa koiran mukavuuden kannalta helposti ennenkuin se on kasvanut tosi muhkeaksi.
 
Laadukkaat (=kalliit) parturin sakset on mukavat käyttää koirankin mielestä. Ohennus- ja siistimissaksien lisäksi karvaa katkaisematon trimmausveitsi on hyvä
apuväline. Pelkillä sormillakin pärjää arkoja alueita lukunnottamatta. Kasta sormesi liitujauhoon (apteekista), niin saat karvasta napakan otteen.
 

Eri alueiden siistiminen

Borderterrierin näyttelytrimmaus tai arkisiistimen on yksinkertaista. Näyttelyjä ajatellen sen tarkoitus on korostaa ja siistiä koiran ääriviivoja, jotta koiran rakenne ja ryhti tulisivat paremmin esiin.
 
 
 
1) KORVAT: korvalehdistä nypitään sekä ulko- että sisäpuolelta kaikki karvat pois.
 
2) PÄÄLAKI: pää nypitään puhtaaksi pitkistä harottavista karvoista. Kallon tulisi liittyä kauniisti niskaan.
 
3) PARTAKARVOISTA nypitään harmaantuneet, kuolleet karvat pois ja loput karvat pyöristetään saksilla leikaten.
 
4) NISKA liittyy kauniisti kalloon ja loppuu sulavasti selkään. Säkän kohdalle ei saa muodostua kyhmyä eikä koloa.
 
5) SELÄN alueen karvapeite nypitään suoraan linjaan.
 
6) HÄNNÄSTÄ nypitään pitkät, hapsottavat karvat pois. Häntä muotoillaan porkkanan malliseksi (kapenee kohti hännän päätä). Hännän pään voi pyöristää saksilla.
 
7) HÄNNÄN ALUKSEN karvat leikataan varovasti saksilla ja/tai ohennussaksilla siisteiksi.
 
8) TAKAJALAT: Takajalkojen karvat siistitään nyppimällä ulkopuolelta. Reiden sisäpuolelta karvat voidaan leikata ohennussaksilla.
 
9) TASSUKARVAT pyöristetään kissankäpäläksi saksilla leikkaamalla.
 
10) ETUJALAT: Etujalkojen karvat siistitään nyppimällä. Ranteen kohdan "karvapatti" ohennetaan.
 
11) RINTAKEHÄN voi siistiä lopuksi ohennussaksilla leikaten, jotta rinnan kaari ja muoto olisi yhtenäinen.
 
12) VATSAN arka alue ajetaan koneella / leikataan saksilla lyhyeksi.
 
13) RINTA nypitään siistiksi pitkistä ja töröttävistä karvoista.
 
14) RUNGON karvat kammataan ja pisimmät karvat nypitään pois. Nosta karvatupsu kerrallaan vastakarvaan, pisimmät karvat on helppo erottaa ja nyppäistä pois.
 


On aika siistimiseen!

Puoliksi tehty edestä...
 
sekä takaa...
 
ilmekin alkaa jo löytymään...
 
mutta profiili kaipaa vielä muotoilua.
 
Valmis! Siisti ja kevyt olo.